Taifuunittaren labradorinnoutajat

Koiria metsästykseen ja harrastuksiin

Taifuunittaren kennel kasvattaa metsästys- eli käyttölinjaisia labradorinnoutajia

Tervetuloa Taifuunittaren kennelin kotisivuille, toivottavasti viihdyt täällä.

Kiinnostus rotuun on tullut verenperintönä, isoisälläni oli labradorinnoutajia 80- luvulta asti, joista viimeisin siirtyi perheemme omistukseen minun ollessa 10-vuotias.

Rakkaudesta rotuun

Käyttölinjaiseen labradorinnoutajaan tutustuin 2003, veljeni hankkiessa itselleen kyseisen linjan edustajan. Tästä minulle heräsi halu saada oma käyttölabbis.

Ensimmäisen oman koirani ostin 2005. Kasvattajille lupasin käyttää koirani noutajien taipumuskokeessa ja sitä kohti treenatessa innostus rodunomaisiin lajeihin lähti nousuun ja sillä tiellä ollaan.

Seuraava labradori tuli taloon 2009. Kolmas, ensimmäinen narttukoirani ja ulkomaan tuontini, kennelini kantanarttu 2015.

Kahden ensimmäisen labradorini kanssa harrastin rodunomaisia lajeja ja metsästystä koiranohjaajana. Ne työskentelivät niin noutavina kuin ylösajavina koirina.

Ennen kuin hankin kolmannen labradorini, tiesin, että haluan keskittyä myös hajuetsintään ja tottelevaisuuslajeihin rodunomaisten lajien ohella. Kiinnostukseni eri lajeja kohtaan on kasvanut vuosien saatossa, rodunomaiset lajit on edelleen pääkiinnostuksen kohteeni.

Terveitä ja tasapainoisia työ- ja harrastuskoiria

Asun koirieni kanssa maaseudun rauhassa Ruovedellä, jossa koirani saavat viettää erittäin lajityypillistä elämää tutkien ympäristöään.

Kasvattajan peruskurssin suoritin 2012 ja kennelnimi Taifuunittaren minulle myönnettiin 2013. Ensimmäinen pentue syntyi samana vuonna. 

Olen allekirjoittanut Kennelliitton kasvattajasitoumuksen ja olen Suomen Koirakasvattajat ry:n kasvattajajäsen. Pennut rekisteröidään Kennelliiton rekisteriin ja noudatan eettisen koirankasvatuksen periaatteita. 

Kasvatustyössäni vaalin tasapainoista, tervettä ja hyvillä metsästysominaisuuksilla varustettua labradoria, joka sopii niin työ- kuin harrastuskoiraksi.

Maarit Tikkanen
Ruovesi

Omat koirat

Tutustu kotona asuviin koiriini sekä jo edesmenneisiin karvakavereihin

 

Rotutietoutta

Tutustu minkälainen labradorinnoutaja on rotuna

Pennut

Taifuunittaren pennut ja pentuesuunnitelmat